© Matti Pyykkö
25-vuotista uraansa parhaillaan juhlistava DJ Orkidea on yksi Suomen tunnetuimmista DJ:istä. Mittavan uransa aikana hän on julkaissut viisi albumia, tehnyt lähes kaksituhatta keikkaa, esiintynyt viidellä mantereella ja soittanut maailman kuuluisimmilla klubeilla Ibizalta Miamiin. Juhlakiertue on syksyn aikana levittäytynyt Suomen lisäksi niin Amsterdamiin, Prahaan kuin Madridiinkin. Synkooppi oli mukana bailaamassa 1.10. Club Unityn 20-vuotispippaloissa Ääniwallissa, joissa DJ Orkidea, yksi klubin perustajajäsenistä, soitti kuuden tunnin setin. Istuimme myöhemmin alas keskustelemaan hänen urastaan ja ajatuksistaan konemusiikkikulttuurista.
Ylen Radiotalon ruokalassa käy keskipäivän kuhina. DJ Orkidea, oikealta nimeltään Tapio Hakanen, istahtaa vastapäätä runsaan salaattiannoksen ääreen. YleX:n musiikkipäällikkönä kesällä aloittanut ja laajaa kiertuetta syksyn aikana tehnyt DJ on silminnähden kiireinen. Haastattelun alkaessa puhelin kuitenkin siirtyy äänettömälle ja keskittynyt katse säestää innostunutta keskustelua.
Kertoisitko ensin hieman taustoistasi? Mistä kiinnostuksesi konemusiikkiin on lähtöisin ja millainen on koulutustaustasi?
”Musiikillinen taustani on pianon ja kitaran soitossa ja koulun bändissä soittamisessa. Se johti osaltaan ensimmäiseen DJ-keikkaan kouludiskossa 14-vuotiaana. Kuulin ekaa kertaa teknomusiikkia ja kävin reiveissä 14–15-vuotiaana. Olin myös mukana Oranssi ry:ssä, jossa innostuttiin teknosta ja alettiin järjestää laittomia yöbileitä Oranssin vallatuissa taloissa. Pyöritin myös kolmea salakapakkaa Krunikassa ja Vallilassa 90-luvun alkupuolella.
Unity-klubi perustettiin vuonna -96, ja sen puitteissa ollaan tehty tapahtumia parikymmentä vuotta. Jossain kohtaa aloin hommata syntikoita ja frendi, joka tuotti enemmän musaa, alkoi opettaa mua musan tuottamisessa. Julkaisin ekan sinkun, Unity, vuonna -99. Sen jälkeen oon tehnyt remixejä ja 20–30 sinkkua ja julkaissut viisi albumia Universalin kautta. Keikkoja on tähän mennessä vähän vajaa 2000 ja kaikilla mantereilla, paitsi Antarktiksella.”
Onko sinulla muuta muodollista koulutusta musiikin tai äänen alalta?
”Koulutukseltani olen medianomi, opiskelin äänittämistä ja äänisuunnittelua. Berklee College of Musicin Berklee Onlinessa olen opiskellut musiikkibisnestä.”
Millä perusteella valitset kullakin keikalla soittamasi musiikin?
”Perusteena on tapahtuman yleinen luonne, mitä siellä yleensä soitetaan, onko sillä klubilla tai tapahtumalla joku selkeä musiikillinen juttu. Jos menen Stidilään soittamaan aamukolmesta kuuteen Ääniwallin jälkeen tai jos oon Prahassa 10 000 ihmisen trancereiveissä, on ne kaksi aivan eri kontekstia. Yleisö, klubin koko, muut DJ:t, mihin aikaan soitan, oonko warm-up DJ vai headlineri vai jatkojen vika tyyppi – kaikki vaikuttaa siihen.
Yleensä mulla on sellainen nyrkkisääntö, että jos ottaa mukaan kolme neljä kertaa enemmän musaa, kuin mitä ehtii soittaa, on se sopiva määrä. Jos soitan vaikka kahden tunnin setin, jossa soittaa noin 20–25 biisiä, ei missään nimessä kannata olla enemmän kuin sata biisiä mukana. Muuten se musiikin määrä muuttuu vaikeasti hallittavaksi. Joskus, jos tietää tosi tarkkaan sen paikan, jossa esiintyy, myös setin voi suunnitella tarkkaan. Paljon on sitten myös settejä, joissa päättää ekan biisin viisi minuuttia ennen aloitusta ja lähtee siitä täysin improvisoiden fiilistelemään. Mulla on keikoilla molemmat ääripäät, ja kaikkea siltä väliltä.
Soitin viime viikonloppuna Prahassa kaikkien aikojen suurimman keikkani. Soitin siellä tunti kakskytviis minuuttia, ja olin miettinyt setin tosi tarkkaan. Siellä oli ehkä yksi tai kaksi sellaista kohtaa, jossa tein oikeasti jonkun valinnan siitä, mitä soitan seuraavaksi. Nykypäivänä DJ:n ja artistin roolitkin on sekoittuneet. DJ on perinteisesti ollut sellainen, joka soittaa musaa, josta toivoo, että yleisö tykkää – oman makunsa puitteissa totta kai. Nykypäivänä, kun DJ:t tekee enemmän ja enemmän omaa musaa, artistikeikan ja DJ-keikan rajat alkaa sekoittua. Viime viikonloppuna soitin melkein pelkästään omaa musaa, eli tavallaan se oli enemmänkin artistiperformanssi.”
Pyritkö tarkkailemaan ja lukemaan yleisöä keikan aikana, ja teetkö havaintojesi mukaan musiikillisia muutoksia?
”Ehdottomasti. Se yleisön lukeminen onkin yksi haastavimmista ja mystisimmistä osista – miten sitä lukee ja miten paljon sen antaa vaikuttaa siihen, mitä itse tekee. Tykkään, että tanssilattia ensin täyttyy, ja vasta sen jälkeen siirrytään aina energiatasossa seuraavalle tasolle. Jos alkaa liian nopeasti soittamaan liian isoja biisejä, se tuntuu mun mielestä päällekäyvältä tai hyökkäävältä; musiikki menee silloin ihmisten fiilistason edellä. DJ-kollega Eliot Ness sanoo aina, että se, mitä sä oot soittanut ennen sitä biisiä, jonka aikana ihmiset poistuu tanssilattialta, vaikuttaa yhtä paljon kuin se biisi, mitä sä sillä hetkellä soitat. Ja päinvastoin; ne biisit, joita sä oot soittanut viimeisten 10–15 minuutin aikana, on voinut myös johtaa siihen, että tanssilattia täyttyy.
Bill Brewster ja Frank Broughton on kirjoittaneet loistavan kirjan How to DJ (Properly), jossa kerrotaan vähän humoristiseen sävyyn kaikkea levykaupparituaaleista aina tanssilattian lukemiseen. Niillä on ohje, että etsi sellanen porukka, jotka on selvästi tullu sinne joraamaan pidemmäksi aikaa, ja tarkkaile niiden meininkiä. DJ:nä sitä etsii tanssilattialta sellaisia ihmisiä, joilla on hyvä meininki ja jotka nauttii siitä musasta. Ne antaa sulle energiaa ja sä annat niille, sen sijaan, että keskittyisit johonkin tyyppiin joka snäppäilee tai kaivaa nenää jossain nurkassa.
DJ:n oma oleminen tietysti myös vaikuttaa yleisöön, ja tää on asia, missä maailma on muuttunut tosi paljon. Silloin, kun itse aloitti, DJ oli joku hämyisä tyyppi jossakin nurkassa, joka keskittyi vaan siihen musan soittamiseen. Nykypäivänä DJ on paljon korostetummin keskellä ja valaistu, ja ihmiset olettaakin, että se elää mukana ja on aktiivisesti yhteydessä. Siinä maailma on muuttunut tosi paljon tän 25 vuoden aikana. Toki on vieläkin DJ:itä, niin kuin John Dickweed, joka ei ihan hirveesti siellä elämöi. Toisaalta on taas sellaisia EDM-artisteja, kuin Steve Aoki ja DJ BL3ND, joilla on hirvee show ja haippi koko ajan menossa.
Millä tavoin esiintyjän ja yleisön suhde konemusiikkikultuurissa mielestäsi eroaa esiintyjän ja yleisön suhteesta esimerkiksi taidemusiikin maailmassa?
”Mä näkisin, että reivit ja konemusatapahtumat on etenkin siinä alkuperäisessä muodossaan lähellä sellaista todella alkukantaista musiikistanauttimiskokemusta, jossa on istuttu leirinuotion ympärillä ja shamaani on takonut rumpua. Se on ollut yhteisöllinen kokemus. Myöhemmin on rakentunut sellainen yleisö/esiintyjä -erottelu, jolle vaihtoehtona 80-luvulla reivit taas osaltaan syntyi. Yleisö tanssi keskenään ja se oli niille yhteisöllinen kokemus. Ei silloin kaikki tuijottanut jonnekin stagelle, vaan katsottiin toisia ja oltiin yhdessä tanssimassa. Nykypäivänä se on muuttunut taas vahvasti siihen, että kaikki katsoo lavalle päin.”
Koetko siis, että konemusiikissa ollaan menossa sellaiseen suuntaan, jossa DJ:n ja yleisön välille on muodostumassa rakoa?
”On sitä tullut, ehdottomasti. Se muutos on tapahtunut jo, mutta samaan aikaan on yhä tapahtumia, missä sitä ei ole. Se dynamiikka konemusiikkiskenen sisällä on tullut vaan isommaksi. Toisaalta on vaikka maailman pompöösein DJ Tiësto, joka on niin framilla, kun vaan voi olla, mutta samaan aikaan saman kulttuurin sisällä on Boiler Room -tyyppinen skene, jossa taas se tanssikokemus on yhä vahvasti yhteisöllinen.”
Verrattuna muihin keikkakokemuksiin, millaiseksi koit Ääniwallin yleisön Club Unityn 20-vuotisbileissä? Oliko sitä helppo miellyttää tai ohjailla, tai pyritkö edes siihen?
”Se oli mukava keikka, koska ne oli meidän kakskytvuotisbileet ja osa mun kaikkia 25-vuotisjuhlallisuuksia. Mulla oli mukana isoimmat biisit vikalta kaheltakymmeneltä vuodelta, vain sellasia sairaan hyviä biisejä. Se toki toi oman haasteensa, koska ne biisit on olleet siinä ajassa sairaan hyviä, mutta jos mä soitan jonkun vuoden -98 megahitin ja siellä on 22-vuotias tyyppi tanssilattialla, niin sehän saattaa pitää sitä ihan outona. Siellä oli kuitenkin luonnostaan hyvä fiilis, oli naamiaiset ja ihmiset tiesi tasan tarkkaan, mihin ne oli tullut. Jos mä oon Oulussa jossakin yökerhossa soittamassa, voi olla, että vain 20 prosenttia ihmisistä tietää ylipäätään mihin ne on tullut. Loput on saattanut tulla paikalle sattumalta, jolloin tasapainoilu on haastavaa, kun soittaa kuitenkin vaihtoehtomusaa. Tuolla kaikki tiesi, että ne on tullut Club Unityn synttäreille. Toisaalta siitäkin tulee paineita. En mä suhtaudu mihinkään keikkaan kevyesti, mutta toi oli erityisesti sellanen, et ei hitsi, mä haluun, että tää keikka on ihan sairaan hyvä ja että on sairaan hyvät bileet.”
Ja hyvät bileet olivatkin! Kiitämme DJ Orkideaa lämpimästi haastattelusta ja toivotamme railakasta juhlavuoden jatkoa!
Eeva Palmén
DJ Orkidean tulevat keikat ja sosiaalinen media:
Synkooppi-lehti 