Toinen ääripää

©Napoleon Digital

”Biisi ja sen myötä valitettavasti koko levy tulee vain vaieta kuoliaaksi.”

Näihin sanoihin ja tunnelmiin päättää Joonas Kuisma levyarviona markkinoidun mini-esseensä rap-artisti Sairas T:n levy-yhtiö-debyytistä Delirium. HC-yhtye Bloodlandsin kanssa esitetty levyn päätösraita on nimeltään Suljetut ovet, ja sen sanoitukset koostuvat lähinnä puoluekannaltaan kirjavan poliitikkovalikoiman rusikoimisesta mitä painokelvottomimmin tavoin.

Sairas T:n kuoliaaksi vaikeneminen klikinkalasteluotsikoin onnistui juuri niin hyvin kuin odottaa saattaa. Vettä myllyyn lisätäkseen latasi artisti Suljetut ovet Soundcloudiin jo ennen varsinaisen albumin julkaisua. Ääniwallissa järjestetty julkkarikeikka alkaa nauhoitteella, jolla Toluhaukkojen Tolu-J lukee vakuuttavalla radiokuuluttaja-aksentilla 0,0-arvostelun Finlandian soidessa taustalla. Levy nousee ilmestymisviikollaan Virallisen albumilistan sijalle 2 ja on näin listasijoituksin mitattuna monia klassikko-albumeja julkaisseen 3rd Rail Musicin menestynein täyspitkä julkaisu.

”Mä pidän maskii”

”Delirium-lätyn kannalta arvostelun mukanaan tuoma huomio on ollut 100-prosenttisesti positiivista”, kertoo räppäri. ”Varmasti moni, joka ei edes kuuntele räppiä, on ajatellut, että pitää tarkastaa, voiko se oikeasti olla noin paska. Ei mitään vihaa arvostelijaa kohtaan!”

Istumme asiaankuuluvasti niin sanottujen alan miesten suosiota nauttivassa Ravintola Kurvittaressa kolmostuopin merkeissä. ”Sairas Takkinen pysyy Kurvittaressa kalpeena”, räpätään rantaleijonien ja muiden auringonpalvojien suuntaan keskisormea ojentavalla Varjoissa-kappaleella, mutta äänensä ja vartalonsa Sairas T:n hahmolle antava nuori mies makaisi mieluummin jossain turkoosin veden äärellä kuin lopputalvisen harmaassa Helsingin Lähi-idässä. Ketään tuskin yllättää, ettei ikonisen sählymaskin takaa löydy massamurhaajakandidaattia vaan asiallisen ja kohteliaan oloinen kaveri. Hän ei tahdo nimeään tai kasvojaan julkisuuteen ja on monessa yhteydessä painottanut Sairas T:n olevan pikemminkin fiktiivinen hahmo. Erottaakseni taiteilijan luomuksestaan tulen viittaamaan vastapäätäni istuvaan herrasmieheen tästedes nimellä Takkinen (se ei ole hänen oikea sukunimensä).

Sairas T syntyi Takkisen muutettua Helsinkiin parikymppisenä. Teini-ikäisestä puistossa freestailaillutta miestä kiinnosti tehdä musiikkia tosissaan, mutta hän ei halunnut tulla tunnistetuksi kadulla. ”Mietittiin, miten voisi räpätä keikalla niin, ettei kasvot näy. Kaverilla sattui olemaan tollainen sählymaski. Siitä lähti Sairas T.” Jason Voorhees -henkinen lavalook on ajanut asiansa siinä määrin, että hänet pysäytetään edelleenkin kaupungilla vain harvoin.

Aluksi naamio oli lähinnä tapa räpätä omista asioistaan avoimesti, mutta ajan myötä lyriikkoihin on tullut mukaan fiktiivisiä elementtejä ja maalivahti alkanut elää omaa elämäänsä. ”Mun lyriikoista on varmaan 40 % oikeasti tapahtuneita asioita ja 60 % niiden vetämistä överiksi”, Takkinen analysoi. ”Vaikka Sairas T on tavallaan hahmo, on monilla tarinoilla totuusperä.”

Liekö ilmiö sitten oire suomalaisesta mielensäpahoittamiskulttuurista, mutta moni muukin suomiräppäri on päätynyt salaamaan henkilöllisyytensä tai muuten alleviivatusti erottamaan räppi-pseudonyymin arkiminästään. Rapakon tuolla puolen Ice Cube saa räpätä poliisien tappamisesta samalla aliaksella kuin tähdittää perhekomedioita. ”Mietityttää, eikö arvostelija ole kuunnellut N.W.A:n Fuck The Policea tai muuta 90-luvun jenkki-räppiä”, pohtii Takkinenkin.

”Enhän mä tietenkään lähde hakkaamaan tai tappamaan ketään”

Yliammuttu, mutta pääosin etäisesti uskottavana pysyvä rappioromantiikka on purrut kansaan jo kauan ennen Delirium-levyn menestystä. Omakustanteena julkaistut videot ovat keränneet satojatuhansia katseluita. Vuonna 2012 julkaistulla Nettokävely Saved My Life -biisillä popularisoitu nettokävely-termi (tarkoittaen kasuaalia pullojen keräilyä) on iskostunut nuorison puhekieleen. ”En usko, että 3rd Rail Music on vaikuttanut hirveästi siihen, miten ihmiset ottavat mun musiikin vastaan, vaikka sillä toki oma vannoutunut kuulijakuntansa onkin”, kertoo Takkinen. Yleisön kiinnostus on tullut jo aikoinaan yllätyksenä. ”Tiedostin kyllä, että mulla on ihan hyvä flow ja näin, mutta en olisi uskonut, että hommasta olisi tullut näin isoa.”

Myös Suljetut ovet -kappaleen saama negatiivinen huomio ja sitä seurannut listamenestys ovat tulleet Takkiselle pitkälti yllätyksenä. Aihe valikoitui, koska se tuntui sopivalta HC-rap-hybridiin. ”Silloin oli hirveästi kaikkea maahanmuuttokritiikkiä ilmassa, ja siihen oli helppo tarttua.” Kohteeksi valikoituivat ne poliitikot, joista hän ei erityisemmin piittaa.

”Kappale ei sinänsä ole mikään poliittinen kannanotto, vaan pelkkää vihaista räppiä”, selventää Takkinen. Toisaalta lyyrisen murhan kohteita ei ole valikoitu täysin summanmutikassakaan. ”Tahtoisin, että nämä henkilöt ymmärtäisivät, miten he kusettavat ihmisiä ja kuinka vääristynyt heidän ihmiskuvansa on.”

Takkinen ei pelkää joutuvansa rikosoikeudelliseen vastuuseen koko nimien käytöstä huolimatta, vaikka asia on toki käynyt mielessä. ”En tarkoita biisillä sanomiani asioita siinä mielessä, että haluaisin kenenkään joutuvan oikeasti väkivallan kohteeksi.” Kappaleella mainittu Jussi Halla-Aho on itse saanut tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan satiiriseksi tarkoitetusta blogitekstistä. ”Sitä olen kyllä miettinyt, että olisi aika naurettavaa, jos se päättäisi vetää mut oikeuteen.”

”Ehkä jotkut raiskausläpät menee yli mun ymmärryksen”

Itselleni ei haastatteluhetkellä tule mieleen yhtäkään suomalaista rap-kappaletta, jossa olisi uhkailtu ihmisiä heidän nimillään yhtä suoraan kuin Suljetuissa ovissa. Al-Qaida Finlandin raidalla 040606 Julma-Henri kertoo menevänsä eduskuntaan ja ”ampuvansa niitä kaikkia naamaan” Steen1:n kompatessa: ”Pala Arkadianmäki, pala vitun paska”. Ketään yksittäistä henkilöä ei kuitenkaan mainita. Takkinen nostaa esille surullisenkuuluisassa 0,0-arviossakin mainitun Steen1:n punk-projekti Spürman, jonka Katainen-kappaleessa mässäillään samaa sukunimeä kantavan poliitikon hengiltä päästämisellä. Jälkikä­teen mieleen tulee vielä oululaisen Kaukovainio Ghetto Boysin kultti-klassikko Anna tulla Sere, jonka tympeille tappouhkauksille ilmeisen tarkoituksellista huumoriarvoa suo niiden kohde, Chillaa meiän kanssa -kesähitistään tunnettu tamperelainen havaijipaitaräppäri. Myös tässä teoksessa kuullaan lyhyen tv-urankin tehnyttä suomiräpin kaikkien kaveri Steen1:tä. Kenestä tässä pitäisi oikeasti olla huolissaan?

Takkinen ei itse pidä Suljetut ovet-kappaletta edes erityisen raflaavana verrattuna horrorcore-räpin peruskuvastoon. Yli hän myöntää ampuneensa lähinnä raiskausviittauksilla. ”Niitä tuli jälkikäteen kuunneltua sillä korvalla, että ’mites mä olen tällaista kirjoittanut.’” Sanoituksiin on tiristetty viimeiseen tippaan kaikki se viha, jota hän tuntee kohteissaan henkilöityviä ilmiöitä kohtaan. ”Ja olisihan se aika tylsä biisikin, jos vaan sanoisin, että ’mä en tykkää teistä.’”

Monen muun rankempaa tekstiä suoltavan räppärin tavoin Takkinen kertoo pitävänsä väkivaltamusiikista ja kauhuelokuvista. Laululyriikka tulisikin lähtökohtaisesti asettaa samalle viivalle kirjallisuuden, elokuvan ja muiden yksiselitteisen fiktiivisten taiteenmuotojen kanssa. ”Musiikissa ja taiteessa yleensäkin pitäisi olla sananvapaus, ja artistilla vapaus tehdä juuri sellaista taidetta kuin haluaa.”

Takkisen tosielämän mielipiteet ovat hyvin eri tavalla yksioikoisia kuin Sairas T:n vastaavat. ”Mä en halua, että ketään sattuu fyysisesti. Eikä välttämättä henkisestikään.”

”Takkinen on yhen naisen mies”

Mikäli Deliriumin kuuntelee alusta loppuun eikä toisinpäin, kiinnittyy huomio kahteen raitaan, jotka ovat artistin aiempaan lohduttomaan linjaan nähden yllättävän leppoisia. Aiemmin mainittu Varjoissa kuulostaa aiheestaan huolimatta kesäiseltä g-funkilta ja Yhen naisen mies on Sairas T:n mittapuulla suorastaan herkkä tulkinta. ”Senkin biisin piti aluksi kertoa vain bissen juomisesta vertauskuvallisesti, mutta sitten kelasin, että miksen muka voisi tehdä tällaista kappaletta.”

Rivien välistä on luettavissa, että Sairas T:n pohjattoman nihilistinen maailma alkaa jo hieman puuduttaa Takkista. Aurinkoinen funk-sivuprojekti on ajatuksen tasolla, ja Sairas T:nkin tulevaisuus saattaa näyttää hyvin monenlaiselta. ”Oon miettinyt, että haluisin tehdä jotain hirveää klubipaskaa levyllisen. Toisaalta mieli tekisi myös jatkaa samalla synkällä linjalla.” Masennusaiheiset kertomukset silti tuskin jäävät kokonaan taka-alalle. ”Se on kuitenkin sellainen asia, josta osaan kirjoittaa, niin miksen kirjoittaisi.”

Joonas Kuisma. ©TImo Kauppila

Haastattelimme Suljetut ovet -gaten tiimoilta myös toimittaja Joonas Kuismaa, joka arvioi Delirium-levyn Rumbaan.

Suomiräppipiirit ovat osoittautuneet kärkkäiksi vastaamaan joukolla kriittisiin kirjoituksiin. Mietityttääkö aiheesta kirjoittaminen? Tarkoituksena ei varmaankaan ollut tökkiä ampiaispesää?

Ei mietitytä. Kiinnostavaa on juuri se, että nämä tapaukset muodostuvat aina kriittisten arvioitten ympärille. Jos joku sanoo, että Gettomasa on Suomen Kendrick Lamar, niin ei jengi nouse barrikadeille kysymään “ootsä tosissas?” En tiedä, onko tässä taustalla jokin hiphop-kulttuuriin liittyvä ”respect/disrespect”-kela.

Tässä vaiheessa pitää huomauttaa, että Sairas T otti koko kritiikin huumorilla ja reagoi siihen ihan arvostettavasti. Gate syntyi hänen faniensa kautta. Mulla ei ollut tarkoituksena tökkiä yhtään mitään. En jaksa nykykulttuuria, jossa jos menee sanomaan jotain hölmöä, niin puolustuksena väittää, että on halunnut “herätellä keskustelua”. Kirjoitin vain oman, perustellun mielipiteeni.

Monissa kommenteissa on kritisoitu kokonaisen albumin arvostelua yhden biisin perusteella. Myös Sairas T mainitsi tämän, kun kysyin, mistä hän haluaisi kysyä sinulta. Mitä vastaisit tähän kritiikkiin?

Voisin Sairas T:lle heittää vastaan, että onko hän ajatellut, miten vastaanotto muuttuu, kun Suljetut ovet on levyn vika biisi ja siten sen kliimaksi? Oletan, että vastaus on: kyllä, valinta oli täysin tietoinen provokaatio. Tai mietitään asiaa tältä kannalta: Jos ARS 95 olisi ollut täynnä keskinkertaista nykytaidetta ja keskellä Ateneumia olisi pyörinyt muutoin irrallinen tehosekoitin sisällään spermaa, virtsaa ja verta, olisiko yksikään keskittynyt “herkkään näyttelykokonaisuuteen” kritiikissään? Ei. Esteettinen vaikutelma ei yksinkertaisesti muodostu niin. Itseäni ei kiinnosta kirjoittaa seiskapuolen kritiikkiä ja mainita sivulauseessa tästä vähän ikäväsävyisestä biisistä.

Minusta kritiikki, jossa on näkö­kulma, on mielenkiintoista. Spotify-aikana kritiikeillä tyyliin “Black Twigin äänimaisemassa maalailevat eteeriset kitarat” ei ole mitään käyttöä tai arvoa. Jokainen voi todeta asian itse kuuntelemalla. Paljon kiinnostavampaa on heittäytyä avoimesti ja auki keskusteluun taideteoksen kanssa, niin kuin Sairas T:n kohdalla tein. Lukijana pidän arvioiden esseistymistä positiivisena kehityksenä.

Keissi on synnyttänyt paljon keskustelua sananvapaudesta, vaikka itse arviossa käsiteltiin mielestäni muunlaisia arvokysymyksiä. Jos silti mietitään, mitä on ylipäätään hyväksyttävää sanoa, koetko että Suljetut ovet astuu jonkun rajan yli?

Kuten sanoit, en ole itse missään vaiheessa väittänyt, ettei Sairas T saisi sanoa, mitä sanoo. Muusikon tai kenenkään muunkaan sananvapaudelle ei tietenkään pidä asettaa muita rajoja, kuin mitä laki nykyisellään esittää esimerkiksi rikokseen kiihottamisesta. Ystäväni huomautti eräässä keskuste-
lussa, että taide on ainoa paikka, jossa väkivaltafantasioita voi turvallisesti purkaa. Tämä pitää paikkansa. Kriitikon tehtävä on kuitenkin ottaa kantaa siihen, onko sisältö hänen omasta mielestään tyylikästä, kiinnostavaa tai arvostettavaa. Omalla kohdallani Sairas T ylitti hyvän maun rajan käyttäessään poliitikkojen nimiä, uusintaessaan raiskaamiseen liittyviä valtarakenteita, lisä­tessään yhteiskunnassamme kärjistyviä väkivaltaisia äänenpainoja ja liittyessään provokatiivisten musiikkiaktien joukkoon, joita en henkilökohtaisesti pidä yhtään minään niiden lapsellisuuden ja matalamielisyyden vuoksi.

Eetu Toivanen